tiistai 8. lokakuuta 2013

Yhden vaiheen loppu on toisen alku

Tälle blogille kävi niin kuin varmasti monille muillekin, se vaan jäi kaiken muun tekemisen jalkoihin. Kovasti halusin sisustaa ja kuvata kaunista kotia, mutta ainakaan vielä se ei sopinutkaan elämääni. Varsinkin uusimpien käänteiden alettua hahmottua ei nykyiseen kotiin panostaminen tuntunut kovin järkevältä. Mitään en voi vielä paljastaa, mutta vähän toisenlaisen blogin kirjoittamisesta haaveilen jo. Lisää aiheesta kerron myöhemmin.

Edellisiin postauksiin viitaten tilkkupeittoni edistyy hitaasti mutta varmasti! Voisin siitä ehkä laittaa kuvaa, kunhan pääsen kotiin vajaan viikon mittaiselta reissultani.

Nauttikaa tästä kauniista syksystä!!

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Uuteen arkeen

Heips!

Koko kesä on mennyt elämän uutta suuntaa etsiessä ja blogikin on jäänyt ihan kokonaan. En vielä tiedä, mikä blogin kohtaksi tulee, mutta niin se taitaa olla koko elämän kanssa. Koskaan ei voi ihan varmasti tietää, mistä seuraavana päivänä tai kuukauden päästä itsensä löytää. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole tiedossa nopeita muutoksia oikeastaan mihinkään, vaan pelkästään uuteen elämänvaiheeseen totuttelua.

Kodin muutokset ovat jääneet kaiken muun muutoksen keskellä jäihin, mutta eiköhän ne tästä pikkuhiljaa saa uutta vauhtia! Olen alkanut kovasti kaivata värejä! Yksi eniten inspiroivista väriyhdistelmistä on viime aikoina ollut lapsuuden suosikki mintuvihreä ja vaaleanpunainen. Hyvin lähellä sitä on myös vaaleansininen ja vaaleanpunainen ja olenkin ihastunut erääseen Green Gaten tilkkutäkkiin. Mitä todennäköisimmin en osta sitä, vaan haluaisin tehdä siitä itse oman version ja sen määränpäänä olisi tytön huone.
Keskustelut miehen kanssa tytön huoneen maalaamisesta jäi jo kauan sitten, kun päätettiin, että tyttö saa itse päättää seiniensä värin joskus hamassa tulevaisuudessa. Tällä hetkellä tytön huoneen seinät ovat vaaleankeltaiset ja niitä koristaa jos jonkinlaiset viidakon ja meren eläimet! Itse en ole huoneeseen alkuunkaan tyytyväinen, vaikka komeita maalaukset ovatkin. Huone on minulle melkoinen haaste ja useamman kerran olen jo miettinyt, jos vaikka hankkisin ihan ammattilaiselta apua sen sisustamisessa. Se kuitenkin tuntuu turhalta nyt, kun tyttö on niin pieni ja kehitys vauhdikasta. Samaa tahtia muuttuvat myös huoneen vaatimukset.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Blogi hunningolla

Moi pitkästä aikaa!
Kovasti vie aikaa työssäkäynti ja lapsen hoitaminen, ei voi mitään. Onneksi työmatkoja olen jonkin verran tehnyt pyörällä ja yhtenä iltana töiden jälkeen pääsin melkein parin vuoden täydellisen tauon jälkeen kokeilemaan, kuinka hukassa golftaidot on. Liikunta kuitenkin on sellainen asia, joka pitää terveyttä yllä parhaiten kaiken kiireen keskellä. Aivan liian vähän tulee liikuttua nykyään, mutta parempi sekin kuin ei ollenkaan!





tiistai 14. toukokuuta 2013

Pieniä järjestelyitä

Hiljaisemmaksi on blogi viime aikoina jäänyt, kun on ollut kaikenlaista menoa ja järjestettävää viime päivinä. Kodin järjestely ja ompelu ovat silti jatkuneet jossain määrin. Pihalla en ole saanut mitään aikaiseksi, kun raha on väliaikaisesti aika tiukilla. Muuten ulkona on ihanan vihreää ja kirsikankukat kukkii kauniisti.

Kuukausia mielessäni ollut kuvakollaasi eteni muutamalla taululla viikonloppuna, kun hääkuvamme sai kavereikseen tytön vauvakuvan ja pari pientä kuvaa häistä.

Tänään sain myös valmiiksi yhden sohvatyynynpäällisen. Kangas on pilkullista ja värinä vaalea turkoosi. Kangas taitaa kyseiseen tarkoitukseen olla liian ohutta, mutta olkoon. Sitten ainakin on syy päivittää tyynynpäällinen taas :)


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Raidallinen rahi

Jokin aika sitten julkaisin kuvan ruskeasta rahista. Eilen taisin vielä kirjoitella, että lähiviikkoina saan päällisen valmiiksi ja nyt se sitten onkin jo valmis! Tässä näkyy malttamattomuuteni, kun jokin idea on vallannut mieleni.

Rahin päällinen on ollut suurin mielessäni ollut projekti vähään aikaan ja seuraavaa projektia voisi alkaa miettimään. Toivottavasti työkiireistä huolimatta jotakin tapahtuisi vähän koko ajan, koska täällä on paljon paikkoja siistimisen tarpeessa.

Piirongista/lipastosta tykkään koko ajan enemmän. Olin sille paikalle ajatellut jotain ihan muuta, mutta tämä on nyt hyvä! Mieskin tykkää onneksi.





maanantai 6. toukokuuta 2013

Ompelukone

Heips! Johan ehtikin monta päivää vilahtaa ohi edellisen postauksen jälkeen. Käytiin lauantaina ostamassa mun synttärilahja, vaikka synttärit on vielä muutaman päivän päässä.

Sain pitkään haikailemani ompelukoneen. Liikkeessä kuului valikoimaan myös käytettyjä koneita ja sellaiseen päädyin. Tilapäisessä sijoituspaikassaan ruokapöydällä on nyt Huskystar 270. Vähän on ollut ongelmia alalangan virittämisessä (ja yleensä ylälangan huolellisella virittämisellä olen ongelmat saanut korjattua :) Olen tottunut koneisiin, joissa tikin pituuden voi säätää portaattomasti ja leveyden välillä 1-4 ja sellaisen olisin omaankin koneeseen halunnut, mutta tuossa on nyt valmiit 16 tikkivalintaa. Saa kelvata.

Ompelu ei näköjään onnistu, jos tyttö leikkii itsekseen lähellä - johdot ja jalka kiinnostavat liikaa. Yritän kaikesta huolimatta saada lähiviikkoina valmiiksi rahin päällisen. Nyt siis pikapikaa hommiin ja illaksi ehkä vielä oikeisiin töihin!




perjantai 3. toukokuuta 2013

Uusi vanha piironki

Nyt se on täällä! Viikko sitten kerroin vanhasta kalustosta, jonka piironki muuttaa meille. Nyt, kun se on päässyt paikalleen, se on paljon ihanampi kuin olisin osannut kuvitella. Mies jopa sanoi etukäteen, ettei se sopisi meille. Olen eri mieltä. Saa nähdä, mitä mies sanoo kotiin tultuaan =D
Pentikin valkoinen jalkalamppu vaihtoi paikkaansa piirongin päälle ja nyt mietin ison jalkalampun siirtämistä pois piirongin vierestä (en tykkää isosta jalkalampusta ollenkaan..), mutta sitten sohvan lähistöltä puuttuisi lukuvalo kokonaan. Katsotaan, mitä asialle voisi tehdä!